maanantai, 17. kesäkuu 2019

Kuoppa

Täällä istun henkisessä kuopassani itsesäälissä ja negatiivisuudessa kieriskellen. Ja se on ihan ok. Tiedän ettei tätä kuitenkaan jatku ikuisesti,vaan jossain vaiheessa helpottaa ja alkaa uusi elämä kiehtoa. Osa minusta jo odottaakin sitä - elämää, jossa koen voivani toteuttaa itseäni ja olla itseni sataprosenttisesti.

 

Our%20brain%20says%20eat%20well%2C%20our

 

Nyt kuitenkin olen täällä kuopassa ja täällä haluan hetken vielä viipyä. Haluan itkeä itkuni ja käsitellä kipuni. En jaksa yrittää olla sosiaalinen enkä selitellä kenellekään mitään, koska kukaan ei tunnu ymmärtävän tai jaksavan kuunnella. Toisaalta ymmärrän sen, koska onhan se raskasta kuunnella negatiivisesti latautunutta ruikutusvirttä ja jotkut tuntuvat ajattelevan, että minulla ei ole oikeutta tähän hermoromahdusta muistuttavaan tilaani, koska itse olen tähän eroprosessiin halunnut lähteä. Haluaisinkin kokea sellaisen elämän, jossa asiat ovat niin yksinkertaisia.

 

You%20never%20learn%2C%20Do%20you_%20Hea

 

Minä olen tunneihminen eli koen tunteet syvästi ja kuljen elämässä sydämeni johdattamana. En haluaisi muuta ollakaan, vaikka tällaisen ihmisen tunne-elämä tuntuu usein olevan aikamoista vuoristorataa huippuhetkistä pohjamutiin ja takaisin. Pohjimmiltani olen optimisti, joten yleensä vastoinkäymiset eivät minua kaada. Jotkut kuitenkin tuntuvat pitävän minua ajattelemattomana, koska olen valmis vaihtamaan elämäni suuntaa sitä sen kummemmin pohtimatta, jos se vain tuntuu oikealta. Mitään en kuitenkaan kadu enkä aio olla se muori vanhainkodissa, joka jossittelee mennyttä elämäänsä. Toki uskon myös kohtaloon ja usein jälkikäteen huomaankin hankalissakin tilanteissa syy-seuraussuhteita. Ei tässä silti täysin vailla järkeä kuljeta. Eropäätös on järjellä tehty ja sehän tässä onkin vaikeaa, koska sydän ei vielä ole samoilla linjoilla pään kanssa. Joskus ajattelin, että minulla on kyky sulkea tunteet pois päältä ja hoitaa tilanteet tarpeen mukaan järjellä. Nyt huomaan, että tuo tunteiden poissulkeminen on tosi asiassa ollut vain itseni huijaamista. Toki pystyn siirtämään tunnekuohujeni käsittelemisen ajankohtaa, mutta eivätpä ne mihinkään katoa, jos niitä ei käy huolella läpi.

 

heart%20gets%20a%20pep%20talk%20from%20b

 

Siksi olen täällä kuopassa nyt enkä aio täältä nousta ennen kuin olen valmis.

sunnuntai, 16. kesäkuu 2019

Kuka kuoli?

Minusta tuntuu siltä, kuin joku olisi kuollut. Kuljen ympäriinsä sydän painavana ja kyyneleitä nieleskellen. Oksettaa ja ahdistaa. Olo on yksinäisempi kuin koskaan aiemmin.


Katsellessani vanhoja kuvia muistin sen, miltä kaikki tuntui alussa. Millainen minä olin ja millainen sinä olit. Siinä sinä kuitenkin olet tekemässä lähtöä, mutta et sellaisena kuin olit. Ja minulla on niin ikävä meitä - sellaisina kuin joskus olimme.



and%20that%27s%20harmful.jpg

Hoidamme käytännön asioita, kuin olisimme tähän aina tähdänneetkin. Pohdimme, kuinka kerromme lapsille asiasta "hyvin" ja minusta tuntuu, että sitä keskustelua en tule kestämään vaan kuolen. Kuolen, koska en kestä sitä surua ja hämmennystä ja ikävää ja pettymystä ja suuttumusta, jota lapsemme joutuvat käymään läpi - meidän takiamme. Olen aina ajatellut, että lapset eivät ole syy pysyä parisuhteessa, mutta nyt huomaan epäileväni.


Minusta tuntuu siltä, kuin valmistautuisin hautajaisiin. Sitä kai se tavallaan onkin. Hautaamme kaiken sen, mitä meillä joskus oli.


you%20have%20taken%20so%20much%20from%20




tiistai, 4. kesäkuu 2019

Hyvästien alku

"Joskus ihmiset vain kasvavat erilleen."

"Pelkkä rakkaus ei aina riitä."

Niin kliseistä, mutta niin totta. Ja niin typerää.


Meitä on kaksi erilaista ja epätäydellistä, jotka eivät enää sovi yhteen. Tahtoisin vielä yrittää korjata ja rakentaa uudestaan. Ehkä voisimme löytää toisemme uudelleen ja saada takaisin sen, mitä oli. Tai ehkä pelkäänkin sinusta luopumista ja sitä tyhjyyttä, joka jää minuun asumaan.


Haluaisin takertua sinuun lapsen lailla ja anella ettet menisi, vaikka toisaalta tiedän ettet ole minulle enää oikea. Enkä minä sinulle. Se kai siinä satuttaa myös, kun pitäisi myöntää tosi asiat ja alkaa rakentaa uutta elämää - ilman sinua. Vaikka en tiedä haluanko sellaista elämää. Sinun piti olla se, joka istuu vierelläni vielä vanhainkodissakin. Nyt sinusta tuleekin vain se toinen vanhempi, jonka kanssa yritän tehdä yhteistyötä lastemme täysi-ikäisyyteen saakka ja sen jälkeen meidän ei ole pakko olla mitään.


Haluaisin säilyttää ystävyytesi, koska kaikesta huolimatta olet paras ystäväni, mutta toisaalta en tiedä kykenenkö olemaan ystäväsi. Ainakaan vielä. Ehkä sitten, kun emme enää roiku tässä välitilassa vaan olemme kaksi erillistä. Uskon tämän niin sanotun välitilan päättyvän, kun rakas vatsassa kasvava tulee osaksi tätä maailmaa. Sitten olet vapaa minusta.


Ja minua vain pelottaa aivan kaikki. Uuden alun houkutus tuntuu kaikonneen ja näen vain tyhjyyttä ja surua. En kestä kertoa tästä lapsillemme. Kuinka voin lohduttaa heitä, kun olen itsekin romuna? En kestä nähdä onnellisia ihmisiä, jotka muistuttavat niistä haaveista ja suunnittelmista, jotka me voimme vain haudata. Pelkään ensimmäistä aamua, jolloin herään yksin. Pelkään mennä nukkumaan lakanoihin, joissa ei ole enää sinun tuoksuasi.


Haluaisin vain käpertyä sinuun, mutta sen sijaan minun on sinut hyvästeltävä.